
Viikon päästä ollaankin jo joulukuussa. Kylläpä marraskuukin on mennyt hujauksessa. Esittelimme taannoin minihimmelin, joka herätti meissä todellisen himmelikipinän. Nyt vuorossa on timanttihimmeli. Timanttihimmeli on timantinmuotoinen himmelin erillinen osa. Timanttihimmeli toimii koristeena yksittäin tai niitä voi tehdä useamman ja koota kokonaisen suuren himmelin.
Kuten minihimmeli, myös timanttihimmeli kuuluu helppojen himmelitoteutusten sarjaan. Koska moni netistä löytyvä timanttihimmelin ohje on koostettu valokuvista, teimme oman ohjeemme videomuotoon.
Himmeli valmistetaan perinteisesti oljesta, mutta me olemme käyttäneet himmeleissämme materiaalina muovipillejä. Ne ovat helpompia käsitellä ja kestävämpiä. Himmelin voi rakentaa myös lasiputkista, kartongista tai sanomalehdestä rullatuista pienistä putkiloista.
Timanttihimmelin ohje
Timanttihimmelin ohje on sovellettavissa vapaasti. Voit esimerkiksi koota timanttihimmelin kuudesta timanttikehikosta, jolloin himmelistä tulee kulmikkaampi kuin viidellä kehikolla tehtynä. Ylimmän kuvan himmeli on tehty viidestä kehikosta, alempi puolestaan kuudesta. Molemmat ovat kauniita. Lisäksi himmeliä voi koristella nauhoilla tai puuhelmillä.


Jos valkoisen ja mustan rinnalle haluaa esim. kullanhohtoa tai muuta väriä, voi muovipilleistä tehtyjä himmeleitä myös maalata. Himmelin maalaus onnistuu näppärästi esimerkiksi spraymaalilla. Meiltäkin löytyy yksi kuparin värinen timanttihimmeli, jonka keskiosaan olemme sijoittaneet ilmakasvin.
LUE MYÖS: Minihimmelin ohje!

Ensi viikonloppuna siirrymme tämän joulun ensimmäisiin lahjapaketointeihin. Niissä vahvana teemana on ekologisuus. Oletko sinä alkanut valmistautua tulevaan jouluun? Miten?
Nyt mukavaa viikonloppua!